Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

David Wilkerson

 

Wilkerson oli sukunsa kahdeksas suoraan alenevassa polvessa toimiva pastori. Hänen poikansa Gary Wilkerson jatkaa edelleen yhdeksännessä polvessa perinnettä ja kutsumusta pastorina. David Wilkerson tuli New Yorkiin vuonna 1958 ja hänen kutsumuksensa oli siitä lähtien saarnata jenginuorille ja narkomaaneille.

 

Wilkerson piti huomattavan kirjallisen tuotantonsa lisäksi useita kokoussarjoja ympäri maailman vuodesta 1999 lähtien. Suomeen ja Helsinkiin kutsuttuna hän kävi ainakin vuosina 2001 ja 2004, sekä piti tilaisuuksia muun muassa Helsingin Rautatientorilla, Messukeskuksessa, Jäähallissa ja Saalem-seurakunnassa Hakaniemessä.

Ylilääkäri Pekka Reinikaisen mukaan Wilkersonin vuonna 1974 ilmestynyt kirja Näky pitää hämmästyttävällä tavalla paikkansa ennustuksiltaan ja näyiltään ja Reinikainen näkee niiden useassa kohdassa jo täyttyneen maailmassa.

 (lähde: wikipedia)

 

On suorastaan hätkähdyttävää todeta, että Herra antoi David Wilkersonille maaliskuussa 2009 profetian sanoman juuri tästä Jesajan kirjan luvusta 24.

 

David Wilkerson piti saarnan tästä aiheesta ja sen voit katsella youtuben kautta.

Lopussa on linkit, sillä saarna on taltioitu kaksiosaisena.

 

Saarna alkaa seuraavasti:

 

”Tälle päivälle on profetaalinen sanoma. On aikaa, kun Herra viimeksi uskoi minulle profetaalisen viestin. Tämä on vahvana sydämelläni. Avataan Jesaja 24.

 

Viesti on:

Yhdessä hetkessä kaikki muuttuu.

 

Yhdessä hetkessä. Jesaja 24. Luen ensimmäiset jakeet. Jättäkää Raamatut auki, sillä palaamme tähän vielä.

Profetia on tässä luvussa. Se ei ole minun, vaan Herra antoi profetian Jesajan kautta.

 

”Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi, mullistaa sen muodon ja hajottaa sen asukkaat. Ja niinkuin kansan käy, niin papinkin, niinkuin orjan, niin hänen herransa, niin kuin orjattaren, niin hänen emäntänsä, niin kuin ostajan, niin myyjän, niin kuin lainanottajan, niin lainanantajan, niinkuin velallisen, niin velkojankin. Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään. Sillä Herra on tämän sanan puhunut.”

 

Isä, rakkaudessa ja murtuneisuudessa tulen tämän seurakunnan eteen. Sydämelläni on jotakin sinulta. Annoit tämän profetian kauan sitten juuri tätä sukupolvea varten. Herra virvoita sydämemme, ettemme ole huolissamme ja peloissamme. vaan luotamme Sanaasi, joka antaa voimaa. Herra tule ylleni Pyhässä Hengessä. Anna puhua elävän Jumalan Sanaa. Tätä rukoilen uskossa ja varmuudessa Jeesuksen nimeen Aamen.

 

Jumala sanoi profeetta Jesajan kautta, että Hän tulee mullistamaan maan muodon ja hajottamaan sen asukkaat. Sana on selkeä: ”Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi, mullistaa sen muodon ja hajottaa sen asukkaat.” Turmio tulee yllättäen, yhtäkkiä. Se on jo ovella. Kuule, mitä profeetta Jesaja sanoo. Sanoma ei ole minun.

Jos olet kiinni maailmassa ja rakastat maailman ilmiöitä, et kulje Herran kanssa. Et tahdo kuulla tätä sanomaa, vaan tahdot hylätä sen, välttyä siltä. Jos olet uudestisyntynyt kristitty, lähellä Jumalaa, muttet usko, että Raamattu on puhdas Jumalan Sana, et ota sitä vakavasti.

Mutta tämä on Jumalan sana, ei ihmisten ennustus. Maailmassa on paljon ennustuksia ja näkymiä tulevasta. Ehkä pidät niitä kirjoituksiin perustuvina, mutta kirjoitus on tässä.

Tämä on elävän Jumalan sana. Jos uskot, että tämä on puhdas Jumalan Sana, niin avaa sydämesi sille, mitä profeetta Jesaja meille kertoo. Raamattu sanoo, että maailma muuttuu yhdessä hetkessä.

Ilmestyskirja varoittaa:

”Se yhdessä hetkessä tuhoutui!”

”Hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä.”

Tämä Johanneksen ilmestyksen 18. luku vahvistaa Jesajan profetian.

 

Jeesus kertoi, että kun ihmiset sanovat: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, turmio yllättää heidät yhtäkkiä. Se tulee Herran kädestä.

 

Katso tämä kaksi osainen saarna seuraavien linkkien kautta:

 

Yhdessä hetkessä kaikki muuttuu (OSA 1/2):

https://www.youtube.com/watch?v=T3KB3h6cpmY&t=17s

 

Yhdessä hetkessä kaikki muuttuu (OSA 2/2):

https://www.youtube.com/watch?v=pYEq8URHwNo

 

Sivun alkuun 

©2018 Jesajan kirja, luku 24 - suntuubi.com